Vuosi vaihtuu rakettien loisteessa

Ilotulitteiden myynti alkaa 27.12.2018. Autossa ilotulitteet kannattaa sijoittaa auton takakonttiin, jolloin ne eivät ole esimerkiksi lasten ulottuvilla takapenkillä. Muistathan, että on ehdottomasti kiellettyä säilyttää ilotulitteita ullakoilla, kellarikomerossa tai muissa yhteisissä tiloissa, joita esimerkiksi kerrostaloissa ja rivitaloissa on.

Ilotulitteiden sallittu käyttöaika on 31.12 kello 18.00 -1.1.2019 klo 2.00. Poikkeuksena tästä esimerkiksi Mikkelin ydinkeskustassa ilotulitteiden käyttö on kielletty.

Tutustu tuotteiden käyttöohjeisiin ja mieti ilotulitusta etukäteen. Mieti, tarvitsetko tukia tai telineitä rakettien ampumiseen, ja varaa sellaisia tarvittaessa iltaa varten.

Ilotulitteita tulee käyttää vain paikassa, jossa ne eivät aiheuta vaaraa ihmisille, rakennuksille tai muulle omaisuudelle. On myös pyrittävä välttämään kohtuuttoman häiriön tai meluhaitan aiheuttamista alueen ihmis- ja eläinasukkaille. Sopivampia paikkoja ovat esimerkiksi syrjäiset aukeiden reunamat, kentät, isot tyhjät parkkipaikat ja vesialueet. Tärkeintä on, että ilotulitteet voidaan suunnata turvalliseen suuntaan.

Ilotulitteita ei tule käyttää alkoholin vaikutuksen alaisena. Ethän myöskään luovuta ilotulitteita päihtyneiden henkilöiden tai lasten käsiin. Suojalasien käyttö on pakollista ja myös yleisön on hyvä suojata silmänsä. Ilotulituksesta aiheutuvat roskat, kuten käytetyt raketit, kepit ja muut jäänteet, tulee käydä siivoamassa ja viemässä roskiin viimeistään seuraavana päivänä.